Amatööri puutarhaharrastelija, aktiivinen marttailija ja ammattimainen taivaanrannanmaalari kirjoittaa puutarhasta ja muista itselleen rakkaista aiheista.



torstai 30. kesäkuuta 2011

Elämä on puutarhaihmisen parasta aikaa.

Nyt kukkii kaikki. Olen ihan päästäni pyörällä (muustakin syystä kuin helteen vuoksi). Kävelen ja katselen. Polvistun ja ihailen. Ei niin suurta eikä niin pienenpientä, etteikö siitä jaksaisi innostua uudestaan ja uudestaan. Kyllä minun täytyy jonkinlainen puutahuri(hko) olla, ei tätä riemua muuten voi selittää - tai ymmärtää.

 Näyttää, kuin ritarinkannus hehkuisi sisäistä valoa ja olisi itsekin onnellinen omasta kauneudestaan.
'Westerplatte' -kärhö on avannut ensimmäiset kukkansa. Harmi, että sen terälehtien punainen sävy on liian vaikea meidän kamerallemme; värit eivät koskaan tallennu aivan oikeina.
Tässäkin "vähän niinkuin kukitaan": ohikukkinut ukkolaukka naamioituu 'Gold standard' kuunliljan lehtien kanssa vallan hauskaksi yhdistelmäksi!
Perhoangervo, yksi suurista ihastuksistani. Kukkien herkkyys ja valkoisuus lumoavat minut päivästä toiseen. Ei voi olla ihanampaa! (Vakavia kilpailijoita tuolla kyllä on, useita.)
Tässä niistä yksi: mustaselja 'Black lacen' avautuva kukkaterttu - se toinen niistä, jotka pensas tänä vuonna kiitokseksi mittavista talvisuojausponnisteluistani teki. Tuoksuu sitruunalta. Ihana!!
Tätäkään en kyllästy kuvaamaan. Rakastan tähtiputken kukkia.
Tarhakylmänkukat ovat valmiina lähettämään siemenhöytyvänsä kohti uusia seikkailuja. Osa on jo menossa...
Tämä on minusta kuin minttusuklaapallo: idäunikon vielä tuoreehko siemenkota.








Kurjenpolvi 'Dark reiterin' viehko väriyhdistelmä.

Euron juusto, eiku ristikki. Lähimyymälä poisti jämäkasveja, ja investoin peräti kolme euroa parhaimman näköisiin ristikkeihin, mitä seasta löytyi. Kyllä kannatti: nämä lähtivät kukkimaan intoa täynnä heti, kun pääsivät maahan.
Ei se palavarakkauskaan hassumman näköinen ole kukkiessaan. Ainakaan näin vähän epätavallisissa valo-oloissa.

Palavaa rakkautta. Sitä tämä on!

4 kommenttia:

quu kirjoitti...

Tosi nätti kuva tähtiputkesta :) Se on kyllä todella ihana kuvattava.

intopii kirjoitti...

Kiitos, quu! Tähtiputki on ihan suosikkikasvejani, en väsy katselemaan sen herkkiä kukkia varmaan koskaan.

santra kirjoitti...

Ihania kukkia.'Euron juustot' oli hyvä löytö. ;)

intopii kirjoitti...

Eivätkö olekin! Noihin ei kyllästy ikinä.

Minä jotenkin automaattisesti nimesin ristikkiparat euron juustoiksi... :-D Miten niin mainoksen aivopesemä??