Amatööri puutarhaharrastelija, aktiivinen marttailija ja ammattimainen taivaanrannanmaalari kirjoittaa puutarhasta ja muista itselleen rakkaista aiheista.



lauantai 21. huhtikuuta 2012

Iloisia jälleennäkemisiä.

Taas niitä alkaa näkyä: kasveja! Jälleennäkemisen riemu on aivan valtava, ei sille mitään voi.

 Eka kevätkaihonkukka on lähes auki.
Kevään JÄTTIyllätys: toissajouluinen hyasintti aloittaa kukkimisen ulkona.

Olen säästänyt sipulit tältäkin joululta; ne pääsevät maahan tuon kaveriksi.
Kumpikohan manteli se tämä nyt sitten olikaan, minkä viime syksynä ostin? Taisi olla kääpiömanteli. No, se kestävämpi kumminkin. Ja siinäpä se lehtisilmuja hyvää vauhtia kasvattelee!
Herkullisen näköinen karhunlaukan lehti törröttää jo lopulle kasville maamerkkinä: tästä sitä tullaan!
Täältä taas tulee uskollinen 'Festiva Maxima' -pioni.
Ja tässä rullautuu auki valkokukkaisen kevätpikkusydämen lehtiä.
Akileijan lehdet ovat tässä vaiheessa kuin kaalinkerät rullalla :-D
Auttakoon, ken voi: näitä on kaksi sini-valko-violetissa kukkapenkissä, mutta ei ole pienintäkään käsitystä siitä, mikä tuossa kasvaa 8-o
 Enkä tunnista tätäkään.
Krookukset olivat vasta tänään ensimmäistä kertaa edes vähän auki, mutta niinpä aurinkokin näyttäytyi eka kertaa pitkään aikaan.

Ihanainen kerrannainen lumikello. On niin sääli, että se haluaa kääntää kukkansa alaspäin! Tämäkin piti nostaa poseeraamaan maksaruohon kuivuneen kukkavarren päähän, jotta sain kuvan.
"Suomen parasta" jalopioni 'Buckeye Belleä' Börje Fri ei todellakaan turhaan kehunut. Tuo kukkii vielä ennen kuin pääsee edes ulos :-D

Pääsin tänään eka kertaa kunnolla pihalle hommiin. Aamu meni kylläkin ensin maalauspuuhissa, ja sen jälkeen herkuttelin vielä Omenamintun kirjan ohjeen mukaan tehtdyllä porkkana-inkiväärikeitolla, ennen kuin vedin tamineet ylle. Kiltisti kietouduin ohueen toppatakkiin, vaikka aurinko paistoikin; tuuli oli sen verran navakka, että ohuempi palttoo olisi ollut virheliike.

Haravoin kapealapaisella Fiskarsilla kukkapenkeistä enimpiä haavanlehtiä, katkoin talventörröttäjiä - ja tapasin monta vanhaa ystävää lisää. Sieltä niitä tulee!!
Ilta-aterialle väsäsin tällaisen "kukkasen". Sikuria, tomaattia, cashew-pähkinöitä (kun unohdin ostaa saksanpähkinöitä, vaikka aioin), sinihomejuustoa, päärynää, pastaa, punasipulia, ja ihan vähän porkkanaa väriksi. Jääsalaattikin oli niin vaaleaa, ettei tuohon tullut vihreää näkyviin yhtään, joten ulkoasu jäi vähän pliisuksi. Muuten oli kyllä maukasta.

Nyt kello on jo iltauutiset - ja sää. Kuuluvat lupaavan lämmintä. Au, au, auauau. Tarkoittaa lisäpuuhaa ulkona. Auauau. Valkokaulustyöläisen lihaksia särkee nyt jo. Enkä todellakaan ole rehkinyt.

Peruskuntokausi on käynnissä.

17 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Huomenna, tosiaan! Lämpimämpää pitäisi olla. Peruskunto nousee kohisten :-)
Ihania jälleennäkemisiä! En uskalla sanoa mitää noista mysteeriversoista. Sulla on niin paljon erikoiskasveja, että on varmaa etteivät ne mitään tavallista lajia ole.
Kovasti daaliamainen tuo alempi.
Anyway, mukavaa lihaskuntosunnuntaita!

pioni kirjoitti...

Huomiselle kuulemma luvattiin lämmintä. Kerkesin jo innostumaan, mutta sitten huomattiin että pohjanmaan rannikolla luvattiinkin vaan muutama aste lämmintä, höh.

Tiina kirjoitti...

Voi,ihania jälleennäkemisiä<3 En oo yhtään katkera,vaikka meillä on vielä hanget korkeat nietokset,mukava käydä teidän etelän eläjien pihoilla kevättä nuuhkimassa:) Sitäpaitsi,täälläkin sataa ihanasti vettä,joten nyt näyttää,että jotain alkaa tapahtuun.Tuohon sun tunnistustehtävään en osaa nyt vastata,näyttävät kyllä tutuilta molemmat,mutta ainakaan vielä ei mun keskusyksikkö löytänyt nimiä.

Geranium kirjoitti...

Onpa kiinnostavia kasveja, hauska sitten nähdä heitä täydessä loistossa! Ja tunnistuksen jälkeen kuulla, keitä he ovat... Salaattikin on kuin joku eksottinen kukinto, hieno :)

Miten olet hoitanut hyasinttejasi joulun jälkeen? Valoa, vettä, lannoitetta? Säästin eräät sipulit ja istutin keväämmällä ruukkuun, kyllä niistä kukinnot saatiin, mutta aikas laihanlaiset...

pirkko kirjoitti...

Aah sulla on jo vaikka mitä! Intoa rapsutteluun.

Eeviregina kirjoitti...

Ihania jälleennäkemisiä!
Minäkin laitoin joskus hyasintit multaan ja parina vuonna ne kukkivat.
Viime syksynä istuttelin kaikkia vanhoja kevään sipuleita.
Ruukuissa oli helmililjaa, tetenarsissia, peruna-narsissia, tulppaaneita ja krookuksia. Tädiltä hain ison laatikollisen tasetin sipuleita. Toivotaan että jotain sieltä nousee ylöskin!
Mukavia pihapuuhia ja auringonpaistetta!

Pionimetsän Tiina kirjoitti...

Sieltä ne tulevat, vuosi vuoden jälkeen aina uskollisesti uudelleen :) Vanhat rakkaat tutut ja vähän uudemmatkin. Mulla huomenna vapaapäivä ja aika paljon puuhaa puutarhassa on tiedossa :) Aion olla siellä aamusta iltaan!

intopii kirjoitti...

Uuh. Lämmmintä oli! Istuin välillä ulkona puutarhatuolissa (nostin sen varastosta päivää paistattelemaan) ja käänsin kasvot kohti aurinkoa. Toden totta: välillä kävi mielessä ajatus jopa aurinkovoiteesta, sen verran kuumasti paistoi.

Muu kroppa oli kuitenkin tiiviisti pitkähihaisissa ja -lahkeisissa, kahdessa kerroksessa oli yläkroppakin suojattuna. Tuuli oli vielä kylmä.

Saila: peruskunto / lihaskunto eivät kyllä vielä tämän päivän touhuiluillakaan nousseet, mutta tänään olen vähemmän kipeä kuin eilen. Kai sekin on saavutus :-D

Pioni: aim sou sori! Meillä oli kyllä pitkälti toistakymmentä astetta lämmintä tänään. Mutta tähän päivään se ilmeisesti jäikin.

Tiina: teille vesisade tietää yhtä hyvää kuin meille: tänään pihalla ei ole enää yhtään lunta. Hurraa!!

Geranium: punastelen täällä. En nimittäin ole juurikaan "hoitanut" hyasinttejani! Vettä olen niille joskus lorotellut, mutta heikolla hapella näyttävät raukat nyt olevan (niitä oli kolme valkoista). Vaan aion minä silti ne maahan tuikata; muuttukoon kukkivaksi kasviksi tai mullaksi, molempi parempi.

Pirkko: kiitos toivotuksista. Intoa itse asiassa kyllä tarvitaankin: jostakin ihmeen syystä fiilis on vielä aika matalilla kierroksilla. Ehkä se tästä vielä lähtee.

Eeviregina: kyllä sulla sellainen potti sipuleita on, että niistä lähtee vaikka mitä kasvamaan. Ainakin minulla kaikki mainitsemasi ovat lähteneet kasvuun seuraavina vuosina, kun olen ne pihalle kuopannut, vaikka olisivat olleet minkälaisissa hempsukkakoristeissa sisällä ensin. Taseteista saat olla ekstrailoinen - tai ainakin minä olisin. Ne ilahduttavat tuoksullaan niin valtavasti!

Tiina: vapaapäivinä puutarhatöistä nauttii erityisen pontevasti! Toivottavasti sää suosii puuhailuasi. Minä kiikun huomenna kiltisti taas konttuuriin töihin... (Mahdetaankohan me olla muuten samassa "firmassa" töissä? Ag...-ketjussa...?)

~R&T~ kirjoitti...

Hellurei, sanoisin ekasta arvauskuvastasi myskimalva, Malva moschata. Toisesta tulee Sailan tavoin mieleen daalia, joka on aika epätodennäköistä mutta eihän sitä tiedä puutarhataikoja olet saanut aikaan ;)

Ellen Karhulampi / Ms Tati kirjoitti...

Minäkin innostuin noista hyasinteista. En ole oikein koskaan uskonut, että lähtisivät kasvamaan, mutta ensi joulun kukista täytyy kyllä kokeilla.

Blogissani on sinulle tunnustus. :)

intopii kirjoitti...

R&T, todellakin. Myskimalvaa se VOISI olla. Daaliaa minulla ei ole. Ei ole. Ei ole. En ainakaan muista, että olisi, ja jos olisikin, ei kai se noin vaan itsekseen sieltä pykäisi ylös, vaan odottelisi kaikessa rauhassa jossakin viileässä, että istuttaisin sen jo.

Hinnonmäen keltainen: ihme ja kumma nuo hyasintit kyllä ovat. Ehkä ne sitten vain lähtevät, tai ovat lähtemättä, kun maahan pääsevät.

Tunnustus! Waaau, kiitos! Käyn kurkkaamassa!

Saila kirjoitti...

Juu kyllä ei se toinen mysteerikasvi ole yhtään jouluruusun näköinen, sori! Edelleen se näyttää minusta eniten daalialta tai toiseksi eniten joltain merkillislehtiseltä pionilta!

intopii kirjoitti...

Äääääh. No ei se minustakaan kyllä rehellisyyden nimissä lehtien perusteella jouluruusua muistuta. Sitten pitää vaan odottaa ja katsoa, mikä käälme sieltä nousee. Joku maailman vakavin rikkakasvi todennäköisesti.

~R&T~ kirjoitti...

Kuule, se näyttää kovasti kultapallon lehdiltä. Rudbeckia lacinata, sehän valittiin viime vuoden maatiaiskasviksi. Sen lehdet on tähän aikaan tuommoiset punertavat. Juolahti mieleeni kun pyllistelin pihassa ;)

~R&T~ kirjoitti...

Kuule, se näyttää kovasti kultapallon lehdiltä. Rudbeckia lacinata, sehän valittiin viime vuoden maatiaiskasviksi. Sen lehdet on tähän aikaan tuommoiset punertavat. Juolahti mieleeni kun pyllistelin pihassa ;)

~R&T~ kirjoitti...

Kuule, se näyttää kovasti kultapallon lehdiltä. Rudbeckia lacinata, sehän valittiin viime vuoden maatiaiskasviksi. Sen lehdet on tähän aikaan tuommoiset punertavat. Juolahti mieleeni kun pyllistelin pihassa ;)

intopii kirjoitti...

Hiisi, R&T. Jos se on kultapallo, se on tullut naapurin puolelta siemenenä meille. Ei sinänsä liene suuri ihme, jos sellainen meillä kasvaisi, mutta ylös, ylös, ylöööös se on kaivettava, se ei todellakaan saa jäädä meille.