Amatööri puutarhaharrastelija, aktiivinen marttailija ja ammattimainen taivaanrannanmaalari kirjoittaa puutarhasta ja muista itselleen rakkaista aiheista.



maanantai 5. maaliskuuta 2012

Terveisiä trooppisista maisemista

Ehei... en todellakaan ole käynyt etelässä. En ainakaan niin etelässä kuin kurillani valitsemani otsikko saattaisi antaa ymmärtää :-D

Etelässä sentään kuitenkin: Helsingissä. Kävimme lauantaina ensivisiitillä (!) Linnanmäellä sijaitsevassa SeaLifessa.

Nyt kävi sitten niin, että äiti oli enemmän haltioissaan kuin lapsi. Eka Vekara kyllä katseli aikansa kiinnostuneena, mutta väsähti sitten jossakin vaiheessa ja lähes puolijuoksua veteli loppumatkan. Minä olisin pysähdellyt - ja pysähtelinkin - velimiehen kanssa joka tankin ääreen ihmettelemään ja etsimään ja katselemaan vielä kaksi sekuntia pidempään kaikkea nähtävää. Olipa hieno paikka!

Trooppisissa akvaarioissa värivalikoima oli aivan fantastinen. Oli siniviolettia keltaisella pyrstöllä ja evillä...
...hempeän vaaleanpuna-keltainen -yhdistelmää (yllä takana Marimekon uutta tyyliä: raita-pallo -kuosia)
 Tässä Microsoftin taustakuvakala :-D (huomaattehan, että meikäläisellä ovat nämä lajimääritykset kohdallaan)
...ja tässä sen sitruunankeltainen serkkulikka.
Nemo löytyi!!
Dalmatialaiskala...
 Hirmu ujo merihevoinen
Ja rapu tai joku sen sukuinen, jolla oli räväkänpunaiset jalat ja huikean pitkillä keltaisilla tuijotusputkilla varustetut vihreät silmät (?).
Tässä taas toisen raputyypin musta-siniset sääret. Kokoa rapuisen kodilla on ehkä sellaiset kolmisen senttiä.
Näistä silmäripsistä (kulmakarvoista???) joka nainen on kateellinen!
 Tätä Eka Vekara sanoi rillikalaksi.
 Ja tässä vetten kanarialintu. Kala.
SeaLifen uusinta uutta olivat meduusat. Ne olivat tankeissa, joiden pohjaan oli asennettu vaihtuvat värivalot. Ne näyttivät aivan lumoavilta hämmiessään hiljaa edestakaisin, värit vaihtuen sinisistä...
...vihreään, punaiseen, purppuraan, oranssiin ja keltaiseen. Hypnoottisia...

Kyllä akvaariot ovat hienoja. Niistä voisi ihan hyvin joku puutarhaharrastelija saada itselleen väriterapiaa talven ajaksi. Merivuokot, merisiilit, korallit, meritähdet... niissä oli yhtä lailla väriä ja kauneutta kuin muissakin puutarhan somistajissa. Nämä vain olivat meriveden ympäröimiä.

Hieno elämys!


Muoks, muoks: Tervetuloa lukijaksi, Teija!

5 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Vau, trooppisten kalojen väriloisto on vertaansa vailla. Papukaijat kai vetää vertoja mutta ei juuri moni muu. Olisin minäkin viivytellyt, noitahan on niin kiva bongata tuolta luolista ja kun mukana on vielä kaikenmaailman rapuja ynnä muuta. Nemon kohdalla nyt ainakin Eka Vekara varmaan innostui, vai?
Mahtava määritys tuokin "tuijotusputkilla varustettu" :-D Joinakin aamuina sitä ihan kokee olevansa tuon näköinen itsekin, ja nythän olotilalle on oma nimitys!

elämäni matkat kirjoitti...

Onpas velmu hymy serkkulikalla ;) Tuo kohde tarttiskin joskus tsekata.

intopii kirjoitti...

Saila: EV kyllä innostui kaikesta, hetkeksi. Ilolla kuitenkin huomasin äsken, että iltasaduksi kelpasi lasten tietokirja eläimistä. Tutkittiin tosi tarkkaan kaikki hait ja muut kalat, käärmeet, kissa- ja koiraeläimet... ja kysymyksiä sateli, sekä eläimistä että tietokirjan merkinnöistä (onko eläin uhanalainen vai ei, kuinka vanhaksi se elää ja minkä kokoinen se on suhteessa ihmiseen). Ihanaa seurata, kun lapsi oppii, on utelias ja kiinnostunut!!

elämäni matkat: Joo, totta! Enpä tullut ajatelleeksikaan. Mutta niin on. Kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa, jos sattuu olemaan pari tuntia ylimääräistä aikaa Helsingissä.

Nettimartta kirjoitti...

Pitääkin kesämmällä lähteä ihan asioikseen tutustumaan tuohon ihmeeseen. Hurmaavia otuksia ja sulla oli hauskat kuvatekstit. Hih. Omassa akvaariossa ei ole yhtään noin värikästä.

intopii kirjoitti...

Nettimartta: jos olet akvaarioharrastaja, sinun varmasti kannattaa mennä käymään! Oli hienoa!