Amatööri puutarhaharrastelija, aktiivinen marttailija ja ammattimainen taivaanrannanmaalari kirjoittaa puutarhasta ja muista itselleen rakkaista aiheista.



lauantai 10. maaliskuuta 2012

MINÄKÖ muka malttamaton?

Olen aina ajatellut, että kukaan ei ole niin hätähousu kevään tulon suhteen kuin minä. Jo siementen kylvämistä seuraavana päivänä alan kurkistella purkkeihin, josko sieltä jostakin jo jotakin näkyisi. Tällä kertaa poikkeuksellisesti en sitä tehnyt. Ajattelin kai viisastuneeni.

Kunnes tänään nostin kantta yhden, toisen, kolmannen purkin päältä. Ja mitä ihmettä!?!? Siellähän piipottaa vihreitä langanpätkiä kolmestakin rasiasta. Vasemmalla edessä on uskollinen ja luotettava höyhenheinä, oikealla edessä ne "telkkarimastot" ja keskellä oikealla hirssiä (kylväytyneenä näköjään kylki kylkeen).
TUOSSA sitä varsinaisia hätähousuja on! Kylvin siemenet maanantaina.

Eilen ja tänään ripottelin lisää pientä ja isompaa purkkeihin. Erilaisia basilikoja, lisää koristeheiniä, oreganoa, sitruunaruohoa jaaaaaa... vielä jotakin. Kerrattua pinkkikukkaista elämänlankaa ja oikein tummaa violettia lajitoveriaan. Niiden pussinkyljistä minä sitten kevättäni ihastelen siihen saakka, kunnes tulee jotakin parempaa vastaan.

Huomasin vasta kylvettyäni, että täysikuun aika meni jo ja nyt elellään laskevaa kuuta. No, toivottavasti saan todistaa vääräksi väitteen siitä, ettei alakuun aikana kylvetty idä :)

Onneksi on tullut jo jotain muutakin kuin pussinkyljet: Oma piha sekä Koti ja puutarha. Noiden kanssa on ihana hautautua sohvankulmaan haaveilemaan. Varsinkin Omassa pihassa riitti ekstrakatseltavaa, kun siinä oli Pihakutsujen tuoteluettelo mukana. Oi ja voi niitä ihania kasveja, työkaluja ja koriste-esineitä.

Koriste-esineiden ystävä en kyllä sinänsä ole, minusta kaikilla esineillä pitää keskimäärin olla joku funktio. Ainoa haaveeni oikeastaan somisterintamalla on, että löytäisin - ehkäpä tulevien puutarhamessujen tarjonnasta - jotkut oikein hömpät (kukkia, perhosia ja sydämiä maalattuna niiden pintaan tai muuten hempeänväriset) puutarhatyökalut, jotka voisin kiinnittää vaikka puuvajan oveen koristeeksi.

Puutarhamessukauden alkuun ei luojan kiitos ole enää kauan. 19 päivän päästä ovat Helsingin Oma Piha -messut, ja siitä kahden viikon päästä Tukholman messut. Väliviikonloppuna on Turussakin puutarhatapahtuma, mutta edelleen näyttää uhkaavasti siltä, että sinne en ehdi. Lauantai on nimittäin buukattu Martoille. Mutta olisihan siinä sunnuntai... ehkä minä vielä harkitsen kahden tunnin ajomatkaa Varsinaisen Suomen kauniiseen kaupunkiin. Turun messut kun kuitenkin olisivat tänä vuonna ne isommat, ja siellä vietetään vielä järjestävän seuran tasavuosijuhlaa, ja taitavat itse messutkin olla kolmannetkymmenennet, tai jotain.

Pää pilvissä ihanuuksista haaveillen ja jalat syvällä uusimaalaisessa sohjossa kahlaten intopii päättää lähetyksen tältä päivältä tähän.

Muoks: Eikä päätäkään. Täällähän on TAAS uusi lukija! Mökkipuutarhassa, tervetuloa Talikko ja taikasauvaan!!

6 kommenttia:

ansa kirjoitti...

Haa, ihanaa, kun on kaverihätähousuja :D,..onnea itusille! Voi kun olisi täällä idässäkin puutarhamessuja...kaihoilen niin..

Nettimartta kirjoitti...

Sullahan on hienosti idut piipalla. Minäkin räväytin kevätkauden alkaneeksi ja kylvin chilit ja leikkasin pasuunan pätkiin.

Vai meinaat puutarhameissuilla. Itse olen liian laiska lähtemään. Kivoja messuja ja marttailuja.

~R&T~ kirjoitti...

Tehdään treffit Turun messuille !? Itse kyllä haaveilen myös molemmista pääkaupunkien messuista ;)

mökkipuutarhassa kirjoitti...

Hei vaan ja kiitos tervetulotoivotuksesta.

Oma piha lehden numero oli myös mielestäni oikein kiva. Ostin sen kioskilta junamatka-lukemiseksi. Puutarhakutsujen kasvilistat sai taas aikaan mielitekoja ;) Tekisi mieli siis keväällä tehdä uusia hankintoja mökkipihaani....pitäisi vaan keksiä minne mitäkin sijoittelisi ;)

Nettimartta kirjoitti...

Vielä kuule, että Marttaliiton sivuilla on mun uusin blogijuttuni. Käypä vilasemassa...

intopii kirjoitti...

ansa, eikö vain olekin! Olen niin iloinen, että minulla on jotakin tuijoteltavaa :-D Eikö teillepäin ole ollenkaan suotu messuja? Mikäs se olisi edes auttavasti idässä? Kuopio...?

Nettimartta: MEINAAN! Minä olen kuin kipeä kissa jo, pakko olis päästä kiertelemään tungokseen asti täynnä olevia käytäviä ja ihailla lakritsinmyyjien kojuja (hahhahhaa!).

R&T: miten ihanaa olisikin tavata Turussa, tai muilla messuilla. Olisi se jo aika ;-) Turun messuilla käyminen saattaa kariutua sellaisiin pikku yksityiskohtiin kuin vierailulle tuleviin appivanhempiin ja kummityttären 3-vuotissynttäreihin...

mökkipuutarhassa: oliko se juuri Oma Piha, jossa oli juttu mökkipihoille sopivista kasveista? Sieltäpä hyvät vinkit!

Nettimartta, pitää käydä lukemassa blogisi. Kävinkin tänään liiton sivuilla, mutta en huomannut sinun kirjoittaneen. Höh.