Amatööri puutarhaharrastelija, aktiivinen marttailija ja ammattimainen taivaanrannanmaalari kirjoittaa puutarhasta ja muista itselleen rakkaista aiheista.



torstai 6. lokakuuta 2011

Ilmassa on kevätjuhlan tuntua.

Vaikka kärsivällisyys ei todellakaan ole vahvuuksiani, olen oppinut sitä jonkin verran sekä Eka Vekaralta että varsinkin puutarhanhoidosta. Siemenkylvöt ovat yksi hyvä esimerkki tästä. Kyllähän sitä vielä kylvää, mutta odottelu ja varsinkin kouliminen, sopiva kastelu ja optimaalisten valo- ja lämpöolosuhteiden etsiminen sen jälkeen kysyvät luontoa tällaiselta mä-teen-ensin-ja-mietin-sitten -tyypiltä.

Niin kauan kuin siemenet piileskelevät mullassa, minulla on toivoa. Paitsi sitten, kun hermot menevät ja heittelen karun näköiset kylvöastioiden sisällöt takapihan lavakaulukseen. Siellä niitä lepää... kaikenkarvaisia siemeniä, maan uumenissa, omassa rauhassaan, autuaasti (noin 99-prosenttisesti) unohdettuna.

Yksi astia aarteita on kuitenkin kulkenut vähän huolellisempaa polkua. Viime vuonna, syyskuun 18. päivänä, kylvin mitä huolellisimmin 24 pionin siementä, kunkin omaan yksiöönsä muovisessa lokerolevyssä. Suurin osa oli ruusupionin, Paeonia veitchii, siemeniä, mutta muutama oli puutarhatuttava Pärskikseltä saatuja, erikoisen ihanan näköisen pionin siemeniä.

Astia oli syksyn sisällä, ja talveksi hautasin sen lumihankeen silloin jo paikoillaan oleviin, mutta mullasta tyhjiin lavakauluksiin. Kevät kun koitti, nostin lokerikon sisälle sulamaan, ja jostakin syystä se jäi sisälle, ehostamaan viehkeällä olemuksellaan takkahuoneen senkin päällistä. Kaikki meillä vierailevat ovat taatusti huomanneet elmukelmulla viimeistellyn taidepläjäyksen.

Mutta kuulkaas, nyt se on sitten juhla. Yksi veitchiistä on itänyt! Vähän nöyrän näköisenä se kökötti kelmun alla, mutta kun kelmun nosti pois, hentoinen varsi oikeni oikein ryhdikkääksi, ja nyt se töröttää topakkana pystyssä.

Että minä sain pionin itämään! Waaau... Saapa nähdä, saanko sen kasviksi asti. Pidän kuitenkin jo itämistä henkilökohtaisena isona onnistumisenani. Saa taputtaa :-D

Kukas se edellisessä postauksessa (en näe, kun kirjoitan tätä) hämmästelikään lokakuussa tehtyjä taimiostoksia? Behold: lokakuuhan on mitä loistavin puutarhakuukausi. Mitä nyt vähän sataa, myrskyää, vihmoo, tuulee, ja hallakin ovelle kolkuttaa. Sää on asennekysymys. Ainakin puutarhurilla.

Kevät se on, jälkikevät.

6 kommenttia:

pioni kirjoitti...

Onnittelut!

intopii kirjoitti...

:-D Kiitos!!

Saila kirjoitti...

Jee! *Taputtaa*
Lokakuu ON loppukesää, tai niin, jälkikevättä :-D Tuota noin, muistathan siirtää ne takkahuoneesta ulos talveksi kumminkin jooko...

intopii kirjoitti...

Juu, kyllä mä siirrän. Taas. Odotin jo, että tämä kesä toisi useamman alun, mutta yksikin on toisaalta niin hieno saavutus, että. Se jää sisälle (etukuistille viileään ja valoon) vielä hoitoon, mutta itämättömät saavat uuden lumikäsittelyn. Ehkä niistä muutama vielä nousee ensi vuonna.

~R&T~ kirjoitti...

ONNEA! *nimimerkillä kymmeniä pionipurkkeja samoilla talviulkoilutuksilla ja pensaan juurella koko kesän. Saldo:Kaksi kaatunutta purkkia, joiden sisuksen pelastin vain kukkapenkkiin kasvakoot siellä sitten nimettöminä. Loput purkeista itämättömiä.Pysyvät pensaan alla tämänkin talven*

intopii kirjoitti...

Kiitos R&T! On tämä aika juhlavaa, ottaen huomioon, että en ole mikään maailman huolellisin ja tunnollisin siemenkylväjä / - kasvattaja. Tein todellakin niin kuin Rea Peltola Pionit-kirjassaan kehotti: kylvä, kastele ja unohda kaapin päälle. En siis ole näitä paljon paaponut... Mistä kertonee sekin, että ovat viettäneet koko kesän sisällä.