Amatööri puutarhaharrastelija, aktiivinen marttailija ja ammattimainen taivaanrannanmaalari kirjoittaa puutarhasta ja muista itselleen rakkaista aiheista.



sunnuntai 14. elokuuta 2011

Tikitä, tikitä! Jaksaa, jaksaa!

Sadonkorjuu alkoi vyöryllä. Kun yhdestä päästä vähän slarvaa, toiseen päähän kertyy avomaankurkkuja, mustaherukoita, karviaisia, yrttejä, punaherukoita, sipulia ja raakoja tomaatteja niin paljon, että ämpärit loppuu kesken, samoin lasipurkit.

Chutney porisee.

Ja ideat. Mitä näistä kaikista oikein tekee??? Yhtään ei hamsteriluonteeni (TÄSSÄ asiassa olen hamsteri) anna periksi heittää pois, kaikesta pitää välttämättä valmistaa jotakin. Enkä tietenkään mene siitä, mistä aita on matalin ja tee perushilloa hillosokerilla, vaan yritän keksiä jotain vähän erilaista: mustaherukoita keittelin eilen hilloksi valkoviinin kanssa (tuli muuten ihan hävyttömän hyvää. Kannattaa kokeilla: alkoholihan haihtuu pois keittämisen aikana, ja jäljelle jää vain ihanan ylellinen maku.), karviaisista tein Sailalta saadulla ohjeella karviais-raparperichutneytä (hyvää sekin!). Pitänee vaan tehdä sitä lisää: takakuistilla lepää kaksi sankoa lähes ääriään myöten täynnä viininpunaisia mollukoita. Ja raparperinvarsiakin on sopivasti vielä pystyssä. 
 
Puhtaudesta huolehtiminen on pieni vaiva näin sähkön aikakaudella.

Kahdesta siemenestä kasvoi kaksi pontevaa avomaankurkkua, jotka viime viikkoon mennessä tuottivat 2,3 kiloa kurkkua. Eiköhän näiden avulla loppuvuosi pärjätä ilman kaupan kurkkuja...

Kokeilin uudenlaista kurkkupikkelsiä (sipulin ja kahden erivärisen paprikan kera) sekä kirpeiden sipulikurkkujen ohjetta. Parin viikon päästä pääsee testaamaan, mitä sain aikaan.


Oman työnsä touhussa oli tämäkin piikikäs kaveri. Mennä lyllersi pitkin perunamaan laitaa ja kätkeytyi sitten lopulta "työntää päänsä pensaaseen, luulee, ettei näy" -tyylisesti Blue congojen varsien alle.

Siilistä tuli mieleen, että jouduimme mukaan yhteen pelastusoperaatioonkin tässä eräänä päivänä. Naapurin mummon marjapensaiden verkkoon oli kietoutunut sellainen naisen kämmenen kokoinen siilipoikanen niin tiiviisti, ettei se päässyt suuntaan eikä toiseen. Mummo sai leikatuksi siilin irti verkosta, mutta ei saanut sitten enää verkkoa irti siilistä ja toi pienen potilaan meidän puolelle aitaa hoitoon. Laitoimme Fiskarsit varovasti heilumaan, pitelimme siilipienoista näppylähanskaisissa käsissämme minkä taisimme ja saimme kuin saimmekin siitä pallosta leikatuksi kaikki vihreät muovisuikaleet irti, vaikka se raukka pani hanttiin minkä pieneltä keholtaan kykeni. Jos se oli pieni jo valmiiksi, että se oli vasta pieni käperryttyään palloksi. Ja kiukkuisen näköinen! Kun viimeinenkin narunpätkä oli vedetty pois sen ympäriltä ja päästimme sen maahan, siinä meni punainen minuutti kun pikkutyyppi oli kadonnut jonnekin. Ei siis ollut ehtinyt tapahtua mitään peruuttamatonta.

Mutta takaisin säilöntään. Herra Mies nimittäin istuu parhaillaan punaherukkapensaiden äärellä ja kerää. AAARRRGGGHHH!!! En minä valita, mutta kyllä ihmisellä pitäisi olla oma pikkumökki täynnä a) erikokoisia lasitölkkejä ja b) pieniä, energiankulutukseltaan olemattomia jääkaappeja. Ehkä tämä olisi sitten hieman helpompaa. Nyt tyhjiä purkkeja säilytetään kodinhoitohuoneen kaapeissa, mistä ne uhkaavat aina ovia availtaessa kilistä lattialle - yleensä juuri silloin, kun Eka Vekara on nukahtamaisillaan - ja täysiä purkkeja on se talouden ainoa jääkaappi pullollaan, eikä se taas ole perheen muun ruokahuollon kannalta kovin järkevää.

Mutta minkäs teet. Koska leikkiin on ryhtynyt ja syötävää pihalleen kasvamaan laittanut, ei niitä henno kasvattaa vain kompostia varten. Niinpä minä pilkon, maustan, keitän ja tölkitän jalat seisomisen tuskasta huutaen ja silmät ristissä. Sanokaa minun sanoneen, olen minä joulukuun 14. päivän kieppeillä aika onnellinen, että tämä kaikki tuli tehdyksi, taas. Purkit ovat kaiken muun mukavan ohella nimittäin aika kivoja joululahjoja...

7 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Herätti ajatuksia! (Viitaten kommenttilaatikkosi yllä olevaan tekstiin).
Sellaisia, että olen näköjään heittänyt kaiken toivon ja ryhtynyt vallan hulttioksi näin 40-paalun ylitettyäni. Olen nimittäin huomannut, että vietän AINA aikani mielummin ulkona kuin keittiössä. Siis paskahuussinkin tyhjentäminen menee keittiöhommien edelle. Ja jos keittiössä on pakko olla, niin sitten mielummin tiskaan kuin teen ruokaa. Tässä on se ikävä puoli, että näitä tehoihmisten säilöntäjuttuja lukiessa omatuntoa pikkuisen kaihertaa. Mutta onneksi mulla ei olekaan erityistä hyötypuutarhaa, sen verran vain että saa jonkun tuoreen marjan puskasta suoraan suuhun ja kesän ajan uutta perunaa. Enkä meinaa, TOD, laittaa mitään marjapuskarivistöä!
Mutta eri hienoa huomata, että joku muu viitsii ja jaksaa, ja varmaan - erittäin tervetulleita lahjoja. Sen uskon!

Sirkku kirjoitti...

Jos sulla on pakasteessa tilaa ja haluat keskittyä muihin säilömisiin, iske viinimarjaämpärit pakkaseen ja keitä vaikka mehuiksi pitkin talvea. Äitini on jättänyt jo monena syksynä viinimarjahommat talvi-iltojen iloksi. Minä, kaupunkilaisraukka, vain tyydyn haaveilemaan kaikesta tuosta.

Ansa kirjoitti...

Hienoa,on se kyllä talvella ihana pistellä poskeen omatekemiä säilykkeitä, ei tartte turkkilaisia kurkkuja pistellä,siinä unohtuu syksyiset tuskailut,:)mulla ei ole nyt kasvimaata, joten tyydyn ihailemaan toisten touhukasta kesän purkitusta,ja uusien reseptien kokeilu on tosi mukavaa..hyvä,hyvä :D ja tsemppiä purkitukseen!

intopii kirjoitti...

Saila, ole ihan rauhassa hulttio. Ainakaan minua ei kannata malliksi ottaa :-) Tämä säilöminen nyt on tällaista "Jemmaan, koska pystyn" -tyyppistä touhua, ja sitten käy joka vuosi niinkuin nytkin, että kaapissa on edelleen säilykkeitä vuosiluvulla 2010...

Sirkku: ai hitsi, niinpä taidan kyllä tehdä. Ihan ei ämpäri sellaisenaan pakkaseen mahdu, mutta jos vaan purkittaisin nyt ja sitten mehustaisin myöhemmin. Miksi en itse keksinyt tuota...? KIITOS.

Ansa: kiitos kannustuksesta! Voi, kyllä täältä saisit jonkun purkin omaankin jääkaappiisi, jos kohdalle sattuisit :-D

Susanna kirjoitti...

Viime päivien blogipäivitysten perusteella tuo sadonkorjuun ja säilöntä ovat vahvasti pinnalla. Pitäisiköhän olla tyytyväinen, kun oma kasvonsa jäi puolitiehen.. Ehdin siivota kellarin ensi vuodeksi varastokuntoon ja hankkia riittävästi purkkeja...

Susanna kirjoitti...

Jaahas, iPad teki käyttäjälle tepposia ja korjaili sanoja huomaaattani... "kasvimaa" piti kirjoittaa eikä "kasvonsa" :)

intopii kirjoitti...

Susanna: purkkeja pitää olla!! Niitä todella kuluu sitten, kun purkitettavaakin alkaa olla. T. nimim. epätoivon vallassa...