Amatööri puutarhaharrastelija, aktiivinen marttailija ja ammattimainen taivaanrannanmaalari kirjoittaa puutarhasta ja muista itselleen rakkaista aiheista.



maanantai 2. toukokuuta 2011

Tavallinen vappusää - ja muutama ilonaihe

Voi miten tuli Rovaniemen vaput mieleen, kun tämän ja eilisen päivän säätä ikkunasta "ihailin". Lämpötila on kuin onkin plussalla, vaikka taivaalta tulee räntää, rakeita ja vettä. Oi ihana toukokuu vaan kaikille. Hmph.
Japaninruusukvitteni tekee urhoollisesti nuppuja, vaikka maa taustalla on rännästä valkoisena.

Ihana vanha pensas, joka meidän pihalla on ihan ihmeellisessä paikassa, pyöräkatoksen takana, mistä kukaan ei sitä näe, ellei mene katsomaan. En ihmettelemästä lakkaa: mitähän istuttaja on miettinyt...?
Tenavien Ressua, suurta kirjailijaa, lainaten: Oli synkkä ja myrskyinen yö... eiku iltapäivä. Onneksi pilvet lopulta tekivät lähtöä. Terveisiä Helsinkiin!

Ja sitten niihin ilonaiheisiin. Omenapuiden alle istuttamani helmililjat leviävät vuosi vuodelta. Oli siellä alunperin pikkutulppaaneitakin, mutta ne alkavat jo taantua. Nämä eivät. Ja näyttävät aivan syötävän suloisilta!

Yksi harvoja keltaisia ei-sipulikukkia pihallamme: kevätesikko. (Eipä noita sipulikukkiakaan hirveästi ole.) Tämä on saanut armon, sillä minua viehättää aika tavalla tuo kukan hennonkeltainen sävy. Samassa penkissä, hieman toisessa kohdassa, on tunturiunikoita, joiden kukassa on vähän sama ujo keltainen. Niiden soisin kylväytyvän penkissä laajalle.
Viimeisenä päivän valtavin yllätys! Ostin toissa keväänä tulitikun mittaisia idänmiekkaliljavauvoja pikkurahalla puutarhatuttavaltani siinä toivossa, että ihanuudet pihallamme selviäisivät. Ensimmäisen kesän norkosivat mitenkuten, viime kesänä heitä ei näkynyt enää. Jokin ihme etiäinen sai minut kuitenkin pitämään merkkaustikun maassa ja jättämään istutuskohdan rauhaan. Ja katso: sieltä he taitavat sittenkin nousta!! Huomaa: merkkaustikussa kylvövuosi on -08, joten eivät nuo vihreät parsinneulat mitään eilisen teeren poikia ole.

Itku saattaa tirahtaa, jos nuo osoittautuvat lopulta joksikin, minkä lintu on tuonut, mutta ainakin nyt olen onnen kukkuloilla. Wau!
Päivän puuhana on ollut - sen, minkä vatsatautia potevan Eka Vekaran hoivaamisenlta olen ehtinyt - istutusalueen suunnittelu olohuoneen ikkunan eteen. Opin idean jostakin Alan Titchmarshin ohjelmasta, ja sovelsin sitä.

Otin kuvan "ongelmapaikasta", piirtelin kuvankäsittelyohjelmalla siihen eri kokoisia kolmioita, ja tulostin kuvan. Sitten otin kuultopaperia ja aloin täytellä niitä kolmioita.

Jotkut noista kasveista ovat jo olemassa, osa täytyy vielä mielikuvitella. Oikealla on esimerkiksi vielä häiritsevän tyhjää. Siihen mieleni minun tekevi jotakin vaaleaa: valkokirjavalehtinen, tai miksei hopeaan taittuva, aidankorkuinen pensas. Tai edes heleän vihreälehtinen. Keltakirjavalehtistä en osaa ajatella, sillä jotenkin purppura ja keltainen eivät mielikuvissani sovi yhteen. Violetti ja keltainen ovat ihan eri juttu, ne kyllä vastaväreinä käyvät toistensa täydentäjiksi, mutta purppura on liian... ruskeaa.

Puu on toinen haaste. Ihastuin sydänjuuriani myöten kuriilienkirsikkaan, mutta se vaatisi hiekkaisen maan. Mitä meillä on vain haaveissa. Mikä muu puu siihen sitten enää kelpaisi, jos kaikki tuntuvat "second best" -vaihtoehdoilta? Mietin, tuumaan ja pohdin, ja rullaan taimistoluettelot hiirenkorville merkatessani potentiaalisia vaihtoehtoja.

Vaikka olen yleensä aika "wash and go" -tyyppinen kasvien valinnassa, ja otan kertaheitolla sen, mikä miellyttää, ajattelematta, a) sopiiko se pihan kasvuolosuhteisiin tai b) onko sille paikkaa, tuota istutusta haluan nyt tuumailla rauhassa (sanoo hän, joka on jo ostanut siihen purppuralehtisen lännenheisiangervon ja sirotuomipihlajan. Mutta niitäkin pohdin pitkään, mikä minulle on ihan tavatonta). Olisi niin mukavaa, jos ikkunasta voisi katsella jotakin, mihin on todella tyytyväinen. Ja mikä mukavasti pimentäisi naapurinmummon "tosi-teeveen" meidän puolelle.

Tarina jatkuu.

6 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Sirotuomipihlaja sopii kyllä tosi hyvin muuten, mutta se on, kuten nimikin jo sanoo, todella siro eikä mikään peittävä ilmestys. Mutta ehkäpä silti, tuleehan siihen valloittavat kukat ja kauniit lehdet, ja olemuskin on sellainen mitä jaksaa katsoa olkkarin ikkunasta vaikka kymmenen kertaa joka päivä. Ja sen viereen heisiangervo, hyvä!
Pakko kyllä sanoa, että minusta purppura ja keltalehtinen on ihan ässä yhdistelmä, mutta makuja on niin monia!

Eikös vappuperinne ole aina hytistä jossakin pikkukengissä ja kesämekossa hokien "tämä on kesän alku" hammasta purren? Ihan perinteinen Helsingin-vappu, minusta, ilmeisesti samat peirnteet kuin Rovaniemellä ;-) Ja kyllä nuo harmaat pilvet tulivat tännekin. Eilen ja toissapäivänä oli hauskat säät, kun vuorotellen satoi ja puolen tunnin päästä tuli taas aurinko ja sitten taas satoi ja jne. Nyt on taas upea aurinkoinen aamu, samanlaista sinnekin toivotan!
Voi kevätsikko on ollut ihan lempparikukkani pikkutytöstä asti, ja on edelleen - ja arvaa kuinka ilahduin kun tajusin että sitä kasvaa ihan luonnostaan omalla pihallani? Elämän huippuhetkiä!

intopii kirjoitti...

Sirotuomipihlajasta kaipaan oikeastaan vain korkeutta sen estetiikan lisäksi, onhan naapurilla mukava parveke, josta hyvin näkee meidän ilta-ateriat kuistilla :-D Samaa tarkoitusta palvelee aikanaan myös puu X. (Saanen muuten hankkia sen äitienpäivälahjaksi,kunhan päätän, mikä se on! Ihana perhe minulla <3)

Purppura ja keltainen. Hm. No, niin... no. Ehkäpä yhdistelmä on onnistunut, jos on ihan juuri oikeansävyinen keltainen. Minusta väreistä yhdessä vain tulee niin helposti tunkkaisen näköinen.

Voi että: kevätesikoita ihan ilmatteeksi? On se ihme paikka tuo Varsinainen Suomi :-D Tässä muuten ei olla kovin samiksia: minun pitää yhä edelleen työstää mielipidettäni kasvista. Onko se kiva? Eikö se ole kiva? Tuossa omassani pidän nimenomaan kukan väristä. Jos se olisi toisenvärinen, en olisi varmaan ottanut kasvia pihalleni lainkaan. Mutta ehkäpä tuo yksilö hurmaa minut esikkopuolueen jäseneksi, mene ja tiedä!

quu kirjoitti...

Kanukoissa on monia kirjavia muotoja. :)

Hopeaa saat vaikka yksivartisesta hopeapajusta, kunhan pidät sen leikkaamalla aisoissa ja sopivan korkuisena.

Alan kyllä osaa hommansa!

intopii kirjoitti...

quu: niin on! Jotkut pitävät kanukoita liian hankalina, minusta ne ovat ihania! Eikä vähiten siksi, että ne eivät pahastu leikkelystä :-D Osuit muuten ihan oikeaan: menin ja ostin laikkukirjokanukka 'Argenteomarginatan' tuohon istutusryhmään!

Enpä tullut edes hopeapajua ajatelleeksi "pienenä puuna", kun kaikki näkemäni yksilöt ovat olleet sellaisia fantastisia, isoja puistopuita. Oi, olisipa itselläkin vaikka sellainen nallepuhmainen puolen hehtaarin metsä. SIELLÄ sitä kasvaisi puita. Olisi erilaisia vaahteroita, hopeapajua, hevoskastanjaa... kaikkia niitä, jotka eivät 0,1 hehtaarille mahdu :-/

Tarja kirjoitti...

Pii!! :D Minä löysin sinut! :DD
T.Tanu

intopii kirjoitti...

No niinpä löysit :-D Tervetuloa tänne!!