Amatööri puutarhaharrastelija, aktiivinen marttailija ja ammattimainen taivaanrannanmaalari kirjoittaa puutarhasta ja muista itselleen rakkaista aiheista.



perjantai 4. maaliskuuta 2011

Kaffetta vieraallekin.

Sain tänään vieraan. Vähän niinkuin puutarhavieraan, vaikka puutarhasta ei pitänytkään puhua, vaan kaikesta muusta.

Ette ikinä usko, mitä vieras toi tullessaan: sain kaksi KoKo Roses -sarjan mukia <3 Ihan noin vain! Olin niin onnellinen ja otettu, että. Mukit pääsivät välittömästi niille tarkoitettuun käyttöön; niistä tarjotaan jatkossa kahvia tai teetä puutarhavieraalle / vieraille. (Kolmea enempää ei siis niissä kesteissä voi olla, tai joudun tekemään tyylirikon ja ottamaan esiin ihan väärännäköisiä kippoja.)

Vaikka puhetta riitti aiheesta jos toisestakin, teimme kuin teimmekin myös pihakierroksen. On melkoisen eksoottista esitellä jollekin istutuksia, jotka ovat n. 90-senttisen lumihangen alla: tuossa on mongolianvaahteran taimi, tuolla on suviruusua, tuossa nurkassa kasvaa hopeapensas (kasvaa, kasvaa, vaikkei näy. Se onkin uskonasia.) Vaatii kuulijaltakin melkoista uskoa kyetä sielunsa silmin näkemään kaiken sen, mitä viittilöin oikealle ja vasemmalle. Toivottavasti tulee tilaisuus tehdä sama viittomaharjoitus myös sitten, kun lumet ovat muisto vain ja puutarhakierrosta ei tarvitse rakentaa pelkän tarinoinnin varaan :-D

Keskusteluiden lomassa puhuimme sitten kuitenkin myös puutarhaa (ei kai kaksi aiheesta kiinnostunutta VOI välttyä puhumasta siitä, vaikka toinen tekee sitä työkseen ja halunnee epäilemättä joskus olla oikeasti myös vapaalla), ja puhe kääntyi mm. sipulikasveihin. Siinä muistin ostaneeni kaiken muun maahan kaivetun ohella kääpiötulppaaneja, mutta jo tässä vaiheessa vuotta todellisuus iski kuin leka: minulla ei ole tuon taivaallista käsitystä siitä, MIHIN ne istutin. Ei niin minkäänlaista mielikuvaa. Olen ihan satavarma (satakymmenenvarma!), että keväällä innostun hankkimaan uusia taimia, tai vaikka edes orvokkeja, ja kaivaa ruopsautan hankinnat haukkamaisella täsmällisyydellä tasan siihen kohtaan, missä ihanuuksien sipulit odottavat lupaa nostaa vihreät piipat maan pinnalle. Ja halkaisen ne lapiolla tuusan nuuskaksi :-<

En tajua, miksi en kirjannut millimetrin tarkkuudella näidenkin sipulien sijaintia ja tatuoinut paikkatietoa vasempaan - olen vasenkätinen - kämmenselkääni. Kaikkien muiden sipuleiden parkkipaikat nimittäin kirjasin (mutten tatuoinut...) ylös. No, turkestanicatkin ovat jossain ja sieltä jostakin ne keväällä toivottavasti nousevat ennen kuin ehdin listiä ne hengiltä.

Teräaseiden heiluttelusta puheenollen: tein iltapäivällä "kevättä", eli hakkasin petkeleellä asfaltin päältä jäätä ja levittelin palasia auringon sulatettavaksi. Aurinkoa tosin ei näkynyt tänään kuin sen verran, että saattaa sanoa sen näyttäytyneen. Tämä on sitä tavallisen ihmisen hölmöläisvaihetta: ensin sitä näkee silmittömästi vaivaa kasatakseen kaiken taivaalta satavan lumen isoiksi kinoksiksi eri paikkoihin pihaa, pois kulkuväyliltä, ja sitten sitä alkaa lämmön lisääntyessä levitellä samaa lunta takaisin väylille sulamaan. Voi äly hoi... En vain voi olla tekemättä sitä, kun olen niin malttamaton saamaan kaikki rakkaat kasvini taas esille hangen alta. Viittilöinti nimittäin nosti pintaan melkoisen ikävän... <3 Voi, siellä ne kaikki ihanat ovat, niin kaukana, vaikka lähellä. Jokohan kuukauden päästä voisin nähdä multaa?

Luin joku aika sitten lehdestä, että mullassa on jokin aines, joka tuottaa ruopsuttajalle mielihyvähormonia. En ole lainkaan hämmästynyt! Me tuhannet ja taas tuhannet kaivajat emme VOI olla väärässä: kaikki paitsi puutarhanhoito on turhaa. Purjehtijoille terveisiä: olette niiiiiiin hakoteillä. Vai Lasse Mårtensonko se purjehtijoiden puolesta sitä yritti todistella...?

Toki vesillä liikkuminenkin on hienoa. Rakastan merta. Ja nimenomaan merta; en ole ollenkaan joki- tai järvi-ihminen, vaikka Ounas- ja Kemijoessa ei olekaan mitään valittamista. Oulujoki on kotijoki, joten sitä olen jäävi arvostelemaan, mutta vaikkapa Seinäjoki on liikuttava pikku noro, jonka yli vaatimattomampikin pituushyppääjä voi vetäistä kolmen metrin vauhdinotolla käyttäen vain vasenta jalkaa. Sanon tämän silläkin uhalla, että pohjalaiset lukijani inhoavat minua lopun ikääni. Mutta siis haloo: Kemijoki jopa keskellä Rovaniemeä vaatii jänneväliltään 126-metrisen Jätkänkynttilä-sillan. Se on JOKI.

Meri on silti rakkaani, sielunmaisemani. Meri, kauniin pehmeiksi hioutuneet rantakalliot ja pienet vaahtopäät, joita katselen isosta ikkunasta, syksyn hämärässä, jalat kohti takkaa, villasukissa, ja vieressä lasi konjakkia. Siinä se.

Muistan kyllä istuneeni joskus kyyneleet silmissä myös Ylläksen rinteellä, Ylläsjärven puolella, ei-sesonkiaikaan syksyllä, jolloin liikkeellä ei ollut ketään muuta. Tallasin Eelin kauppaan kävellen, rospuuttoaikaan, ja olin äärettömän, täydellisen onnellinen.

Kumpikin mielikuva tekee minut ehkä vieläkin onnellisemmaksi kuin puutarhani. Hassua. Mutta elämäpä ei koskaan ole sitä, miksi sen kuvittelee, ja juuri siksi se on niin mielettömän hienoa. Kyllä sen kunniaksi yhdet kahvit ruusukupista voi juoda. Vaikka vieraan kanssa. Ihan vaan tutustuakseen.

6 kommenttia:

Omenaminttu kirjoitti...

Tuo lumen levitteleminen on kieltämättä vähän hölmöläisen hommaa, mutta puutarhaihmisille sallittakoon :)
Hassua, että sen tietää kumpaa on - minä olen järvi-ihminen.

Saila kirjoitti...

:-) Ei kai sitä nyt muita puheenaiheita oikein ole...? Niinku geeniteknologia? maailmanpolitiikka? Hangen alla sinnittelevä eukalyptuspuu on ehkä kumminkin kiinnostavampi kuin jopa Berlusconin Suomen-vierailu (vaikka kieltämättä kyllä kiinnostaa, mitä se tällä kertaa menee möläyttämään).
Tuo on niin hemmetin harmillisen yleistä, että keväällä tulee kaivaneeksi jotain syksyllä istutettua :-S Toivotaan, ettei niin käy. Ehkä sipulien paikka paljastuu unessa ;-)
Kuule, kuukauden pästä näkee jo krookuksia jossain lämpimissä kivenkoloissa! Jee! Sitten uus pihakierros ;-)

intopii kirjoitti...

Omenaminttu: kiitos, sanoit sen niin kauniisti <3. Olen hölmö, ja ylpeä siitä ;-D

Saila: kuukausi ei taida riittää meidän pihan viherrykseen, siellä kun ei ole krookuksen krookusta fasaanien pelossa. Lumikelloja muuten kyllä on, eli perun puheeni viherryksestä :-)

Berlusconissa ei todellakaan ole muuta etäisestikään mielenkiintoista kuin ne sammakot, joita hänen suustaan loikkii. Varmaan se keksii taas jotain virkistävää laususkella...

intopii kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
pioni kirjoitti...

Ihmekös sitten että niin monet multaa tonkivat ilokseen;)

Minäkin istutin viime syksynä lumikelloja, en vain muista yhtään mihin. Toivottavasti ilmoittavat itsestään:)

intopii kirjoitti...

Heh, pioni, ei me taideta ainoita olla, joilla EI ole sitä 1:1 -karttaa omista istutusalueistaan... Välillä tuntuu, että pitäisi olla 10 x 10 sentin ruudut pihalla, ja sama paperilla, että muistaisi :-)