Amatööri puutarhaharrastelija, aktiivinen marttailija ja ammattimainen taivaanrannanmaalari kirjoittaa puutarhasta ja muista itselleen rakkaista aiheista.



sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Elämä vie mua... enkä minä elämää

Olen minä täällä. Enkä enää Hullareilla, kuten Geranium epäili. Pääsin pois, eivät halunneet pitää. Olen vain ollut täysin uupunut, en vain puutarhamasentunut vaan rättipoikkiväsynyt. Syntymäpäivänä alkanut flunssa jatkui ja jatkui ja jatkui, vaikka kuumekin käväisi 39 asteessa. Olin niin väsynyt, että melkein nukahdin kahteen työpalaveriinkin. Onneksi olivat sisäisiä, ja saatoin hakea kahvimukillisen juuri sillä hetkellä ja siinä.

Lopulta lannistin vastahankaisuuteni mennä lääkäriin ja lompostin työterveyshuoltoon. En ehtinyt kuin hönkäistä: "On pitkään kestänyt flunssa ja minua niin väsyttää", kun lääkäri jo sanoi, että minulla on poskiontelontulehdus. "Eikä voi olla", intin vastaan, mitään ei särje eikä missään tunnu ja olin säntillisesti nenäkannulla ontelot huuhdellut. Vaan niin se vain tohtorismies ultralla molemmista poskista pöpöt löysi. Ällistyksen ällistys.

Ja ei muuta kuin antibioottikuurille. Kymmenen päivää, kaksi kertaa päivässä. Kuurin jälkeen kävin varalta uudelleen lääkärissä, mikä lie saikin menemään (yleensä en todellakaan käy). Tai varalta ja varalta: posket tuntuivat edelleen ihan normaalilta, mutta nenä oli vähän tukossa ja henkitorvi aivan tulessa.

"Viidenkymmenen prosentin onnistuminen, toisessa poskiontelossa ei ole tulehdusta", totesi toinen lääkäri ja kirjoitti uuden kuurin. Herranjestas sentään!

Nyt siis mennään toista kymmenen päivän tablettipurkillista, tätä onneksi vain kerran päivässä. Enää ei aivan kuolemanväsytä, mutta enpä minä vieläkään ihan penaalin terävin kynä ole.

Siinä siis suurinosaselitys radiohiljaisuudelle. En vaan ole jaksanut.

Ei minulla kyllä kovasti ole ollut asiaakaan. Aamulla töihin ja illalla kotiin toistettuna päivästä toiseen ei kuulosta kovin jännittävältä, eikä sen kirjoittaminen tunnu yhtään sen jännittävämmältä.

No kävimme me syyslomaviikon alkajaisiksi Ahvenanmaalla ystävättären ja hänen perheensä luona vierailulla. Oli oikein mukava reissu! Maarianhamina oli vilpoinen ja kaunis, saari muutoin karu, rauhallinen, maalaismainen ja erittäin viehättävä. Ja näin elämäni ensimmäistä kertaa merikotkan luonnossa! Siitä se vain lenteli, mökin ikkunan edestä niinkuin olisi aina lentänyt. Ja varmaan olikin.

Vau. VAU.

Matkalla Turkuun - laiva lähti sieltä - ostin kirjan. "Vähemmän on enemmän elämässä." On tullut sellainen tarve, että elämää pitäisi jotenkin pystyä selkeyttämään. Tällä hetkellä elämä vie minua niin vauhdilla, että en ehdi ajatella, ja se ahdistaa minua. Siksi kirja; jospa siitä saisin hyviä vinkkejä siihen, miten jarrua painetaan. Eikä se hassumpi kirja olekaan, itse asiassa ihan hauska! Sen tyyppinen kirja, että pitää olla tällaisessa elämäntilanteessa, että se kolahtaa; jos ei ole oppaalle tarvetta, sen merkitys on varsin mitätön.

Kovin paljon en ole ehtinyt lukea sitä (sic!), mutta nyt minulla kuitenkin on teos, johon tarttua, kun oikein alkaa tuntua epäselvältä.

Ensi viikko saattaa olla juuri sellainen: on kampaajaa, on Marttaa, on kahden päivän valmennus omaan työhön liittyen, ja perjantaina lentokoneen nokka nousee kohti Tukholmaa ja kurssikaveri (mitä ilmaisua naisista voisi käyttää? Kaveritar?)tapaamista. Tällä kertaa neljä kuudesta pääsee paikalle; viime vuonna Kööpenhaminassa me olimme kaikki.

Valmennus inspiroi. Pitkästä, pitkästä aikaa kunnolla itseni kehittämistä ja oman ammattitaidon pitkäjänteistä sparrausta. Jee! Olen jopa lukenut ammattikirjallisuutta viikonloppuisin, mikä sentään on aika tavatonta meikäläiseltä. Yrityksen ja liiketoimintayksiköiden strategiat pyörivät päässä, iiteet ja hooärrät ja muut tukitoiminnot vilistävät siinä ohella ja asiakaskunta eri toimialoineen ryskyttää takaraivossa. Antoisaa, haastavaa, kivaa! Sitä siis kokonaisen vuoden ajan. Toivottavasti into ja polte säilyvät ensi vuoden syyskuun loppuun saakka :-)

En minä teitäkään unohda. Harmittelen vain, että olen ollut niin huonosti läsnä. Olette olleet mielessä, vaikka en ole jaksanut edes blogeissanne vierailla. Toivottavasti teille kaikille kuuluu hyvää.

16 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Kiitos, hyvää kuuluu, paljon parempaa kuin ilmeisesti sinulle! Himmatin tulehdus, pois nyt.
Mutta hei, olet siis seilannut ihan tästä ohi! No oisit ny vilkuttanut edes.
Hyvä että on tukikirja, sellaisia tarvitaan. Oikein selkeää alkavaa viikkoa ja älä ny ainakaan bloginpidosta ressiä ota! Jotkuthan pitää ainoastaan esim. kesäkauden ajan blogia, kukin tyylillään, saa tästä varmaan ottaa vaikka puolen vuoden vuorotteluvapaankin.

Eeviregina kirjoitti...

Tiedän kyllä tasan tarkkaan miltä susta tuntuu! Mullakin nimittäin oli poskiontelotulehdus 7 viikkoa ja kaksi kuuria minäkin popsein. Vihdoin alkaa olla normaali olotila, meinas ihan hermot mennä!
Piristävää ja tunnelmallista marraskuun jatkoa sinulle!

Kukkaiselämää kirjoitti...

Tuollainen tulehduskierre on tosi ikävä. Toivottavasti saat pöpön pois. Mulla on joskus ollut vastaava kierre ja vie kyllä mehut.

Unknown kirjoitti...

Onhan se ihan selvää, että jos on tulehdusta elimistössä, niin ei sitä jaksa. Mutta kyllä ne antibiootin pian puree ja kohta olet elämäsi kunnossa, jos nyt marraskuusa kukaan on mitenkään kunnossa....
Tsemppiä ja mukavaa viikon alkua sinulle.

Millan kirjoitti...

Jopas on kelju ja sitkeähenkinen pöpö sinulla. Päänsisäinen siivous, eräänlainen onteloiden huuhtelu, on tosiaan tarpeen toisinaan myös henkisesti. Toivottavasti löydät aikaa, rauhaa ja voimia pääsi selkeyttämiseen jossain vaiheessa :)

Henkkumaaria kirjoitti...

Täällä on sinulle kohtalotoveri. Antibiootteja olen syönyt neljättä kuuria jo tänä syksynä. Ensin oli keuhkoputkentulehdus ja äänihuulissa myös jotain. Ääni on työkalu ammatissani, eli sitä on pakko hoitaa. Sittenkaksi poskiontelotulehdusta, silmätulehdus siinä samaan aikaan. Astmalääkitys, joka ajateltiin auttavankeuhkoputkiin, eikä siinä vielä kaikki. Eilen tulikin sitten äkillinen virtsatieinfektio, johon alkoi kuuri illalla. Mä en ymmärrä, miten näin voi sairastaa! Yleensä olen ehkä kerran vuodessa kipeenä. Työkaverit nauroivat, kun lupasin testamentata itseni kasvualustaksi johonkin labraan, kun mussa kasvaa nykyään kaikki virukset bakteerit ja muut ällötykset. Herkkusieni tai osterivinokas voisi myös kasvaa... Jopa korvasieniä kannattais harkita! Huh! Väsymys on megaluokkaa minullakin! Mutta ei auta, eteenpäin vaan on puskettava! Koita parantua ja kerätä voimia talveen!

Geranium kirjoitti...

Kiva kuulla susta ja ikävä kuulla pöpöistä. Mutta paljon enemmän kiva kuulla susta – eikä tosiaan tarvitse bloggaamisesta mitään paineita ottaa, vaikka täällä välillä malttamattomina huhuillaankin :) Ikävääni huhuilin.

Hyvä on laittaa välillä elämän palikoita uuteen järjestykseen ja inspiroituakin siinä ohessa, antoisalta kuulostaa tuo kaikki.

Pöpö ei ole vielä löytänyt tähän osoitteeseen, mutta paino on sanalla "vielä". Töihin ja kotiin rahnustamistahan tämä marraskuu on ollut, mutta enpä siltä ole muuta odottanutkaan. Joulufiilistä odotellessa (myöhässä sekin)...

Parempaa vointia ja pöpötöntä viikkoa sulle!

pirkko kirjoitti...

Kiitos kysymästä, nyt kuuluu oikein hyvää :) Mulla oli elo-syyskuussa tautia taudin perään ja kaikenmoista väsymystä. Nyt tilanne huippu!

Toivottavasti sunkin olosi hellittää ja sitten myös fiilis nousee, kun saat itsesi kuntoon. jatkuva sairastelu syö naista.

Tsemppihalit, kiva kun ilmoittauduit ettei tarvitse ihmetellä missä oot :)

intopii kirjoitti...

Saila, arvaa vaan, vilkutinko!! Yritin oikein tsuumailla, että missä se Affensaari oikein on, mutta en ollut sitten aivan varma. Vilkutin varalta joka suuntaan :-)

Eeviregina, seitsemän viikkoa?? Aaapuva. Mulla on menossa vasta... ööh... viides? Ja nyt tuntuu, että ehkä minä tästä vielä elävien kirjoihin.

Sadun blogi: vie mehut, ihan tasan juuri niin. Huhhuh. Kyllä tämä nyt on jo parempi.

Tuija: sinäpä sen sanoit, voiko marraskuussa olla elämänsä kunnossa! Itse asiassa toisaalta ehkä nyt voisinkin, jos tätä tautia ei olisi, sillä nyt on paljon muuta mukavaa käynnissä.

Millan, sanoit naulan kantaan. Juuri tuota tekisin nyt erittäin mielelläni. Ehkä jossakin vaiheessa aikaa löytyy. Toivotaan.

Herranjestas, Henkkumaaria! Ja minä vielä kehtasin vikistä. Kylläpä SINUA koetellaan. Kauniisti osaat ajatella kuitenkin toisia potemisesi keskellä, kun tuumasit lahjoittaa itsesi kasvualustaksi :-) Hirnahdin täällä niin, että Herra Mies säikähti! Pystytkö keksimään mitään, mikä antaisi sinulle voimia tautikierteessä? Vitamiineja?

Geranium, olen niin iloinen viestistäsi. Kiitos! Ja voimia marraskuun rahnustamiseen, kuu on jo puolivälissä!

Pirkko, ehkäpä minäkin laitan toivoni tuohon sairastamisen jälkeiseen huippufiilikseen. Viestisi oli niin pirteä, että jo siitä tuli hyvälle tuulelle :-)

pioni kirjoitti...

Ei ihme ettet ole jaksanut täällä asustella, flunssa voi kyllä viedä voimat ihan totaalisesti.
Nyt tuntuu ettei ole paljon puutarhajuttuja kerrottavana, pimeää on kun lähtee töihin ja hyvinkin hämärää kotiin palatessa. Ja viikonloppuisin vähintään sataa, kuvaa siinä sitten jotain. Eikä siellä ole kyllä mitään kuvattavaakaan...
Sisätiloissa riittää onneksi puuhaa, jos viitsii nousta sohvalta;)

Nettimartta kirjoitti...

Onneks oot voiton pualella tosta taudistas. Kumman matalaks sitä mieliala laskeekin ku on kipee ja voimaton. Mut marttamaiseen tyliin kohti uusia haasteita ja tää mun mottoni sopii kaikkeen: Häntä pystyyn vaikka hakaneulalla!

R&T kirjoitti...

Terveisiä Göteborgista!

Olisit voinut vinkaista, kun ajelitte satamaan-ois voitu ehkä pikatreffata? Meidän kun piti lähteä kotoa vaikka Helsinkiin omalla syyslomallamme mutta muu perhe sairasti.
Meillä on kanssa syksy mennyt taudista toiseen ja kun itse on ollut jotakuinkin tolpillaan-on joku muu ollut sängynpohjalla. Elä siinä sitten.Harvoin vie tauti näin pohjalle viikkokausiksi. On aika kamalaa tajuta ettei jaksa tehdä mitään.

Monesti olen ohimennen kurkannut ja miettinyt mitä kuuluu mutten ole viitsinyt kysyä-kun ihan yhtä hiljaa omassa blogissani olen sattuneista syisä ollut.
Kuitenkin juuri täällä olen ajatellut sinua ja Sailaa *vilkuttaa saareen* käyskennellessäni Kasvitieteellisesssä jne.

Nyt olen saanut ruhtinaaliset kolme päivää kävellä ympäri Göteborgia (herra mies on tehnyt töitä) ja hyvät ihmiset kotona elävät arkeani ja huoltavat joukkoja ;)
Alkaa pikkuhiljaa olla semmoinen olo että jaksaa palata normaalielämään ja tehdä jotain muutakin kuin aivan pakko.

Täällä sain ihailla myös syksyisiä auringonsäteitä! Talletin muutaman taskun pohjalle varmuuden vuoksi.;)

Lähetin sinullekin säteen-tänne tuli aivan harmaata.

Kuulumisiin!

pirkko kirjoitti...

Blogissani on sinulle jotakin pientä :)

intopii kirjoitti...

Pioni, kylläpä tässä juuri sellainen olo on: ei ole oikein kenellekään mitään annettavaa. Se on tosi surullista.

Nettimartta: tiedä siitä voitosta. Mistään ei särje, mutta nenä on edelleen tukossa ja rööreistä irtoaa melkoista massaa yskiessä. Kolmatta kuuria odotellessa ;-)
Häntä on pystyssä, auts auts!

R&T, olimme Turussa perjantai-iltana seitsemän jälkeen ja lähdimme kohti Ahvenanmaata 8.45, joten en kerta kaikkiaan ehtinyt antaa äänimerkkiä. Olit kyllä mielessä!
Juuri tuolta on tuntunut: on kamalaa ja outoa, ettei jaksa tehdä mitään. Sinullakin on ilmeisesti ollut huolia ja murheita, kun hiljaisuus on ollut salaisessa puutarhassa. Me elektroniset ystävät olemme kuitenkin kärsivällistä laatua, joten ehdit varmasti kaikessa rauhassa päästä elämässä myötävirtaan ja kirjoittelet sitten kun jaksat.
Kiitos siitä auringonsäteestä! Se pilkahti suoraan silmään. Toivottavasti sinulle silti jäi vielä jokunen; ne tullevat tarpeeseen tässä harmaudessa.

Pirkko: oho! Käyn heti kurkistamassa. Olisikohan se lottovoitto ;-) SE tulisi tarpeeseen.

Saila kirjoitti...

Saaripalstallakaan ei ole lottovoittoa, mutta olisi sellainen jouluinen haaste jouluintopiille...

Eeviregina kirjoitti...

Hei, mitä sinulle kuuluu?
Blogissani on sinulle postia...