Tuskan kautta pieneen onnistumiseen: eilisen päivän erityinen.

Eilen lähti joulu. Kaikki koristeet pakattiin takaisin laatikoihinsa, ja laatikot nosteltiin isompiin laatikoihin. Kuusi päätyi varistamaan neulasiaan puuvajan nurkkaan ja odottamaan viimeisen tarkoituksensa toteutumista: kuusenkappaleet pääsevät lämmittämään taloa jonakin kylmänä iltana. (Nyt ei ole kylmä ilta: räystäiltä lorisee vesi kuin parhaimpaan kevätaikaan ja mittari näyttää melkein +1. Blääh.)

Varisti se kuusi kyllä sisällekin. Imurin kanssa jahtasin lattialistojen rakoihin piiloon yrittäviä neulasia ja raivoisasti nypin niitä irti villasukkien pohjasta. Että osaavatkin takertua!!

Kuusi jätti takan kupeeseen ikävän tyhjän aukon. Tuijottelin sitä aikani, kunnes miesten kuskatessa ulkona puukuormaa puuvajaan minulla naksahti päässä. Siirsin toisen olohuoneen nojatuoleista kuusen paikalle, sijoitin kunnostetun sarjapöydän tuolin viereen, käänsin diagonaalisesti asetellun olohuoneen maton suoraan linjaan sohvan ja tv-tason kanssa ja riistin takkahuoneesta tilan ainoan tunnelmavalon, Irina Påttin jalkalampun, sijoittaakseni sen olohuoneeseen tuolin taakse. Ja pim, sain olohuoneen ja keittiön rajamaastoon mukavan pienen lukusopen. Kas näin:

Tuossa sitä on ihmisen mukava istuskella, vaikka ihana valo ei todellisuudessa lukuvaloksi riitäkään.

Lampun siirto oli minulta aika radikaali teko: olin talon ostettuamme nähnyt sieluni silmin juuri tuon valaisimen juuri nimenomaan takkahuoneessa, siinä paikassa, mihin se heti silloin hankittiin ja missä se on viimeiset neljä vuotta viettänyt. Ja nyt minä sen sitten siirsin. Ehkä siirrän sen joskus takaisin, jos päätämme ostaa tuohon ihan oikean lukuvalon.

Miksi operaatio osoittautui erityiseksi? Siksi, että nyt olohuoneen ovelta pääsee huonekaluihin henkisesti törmäilemättä mukavasti kaartuvaa reittiä pitkin takkahuoneeseen ja takakuistin ovelle. Very feng shui! Olen kaikki nämä vuodet yrittänyt epätoivoisesti mielikuvitella olohuoneen aluetta pienemmäksi tupakeittiössämme, jotta sen saisi rajatuksi jotenkin rauhallisemmaksi, ja jotta reitti takkahuoneeseen olisi edes auttavasti esteetön. Mutta tilan SUURENTAMINEN olikin "se juttu". Välillä on todellakin hyvä ajatella "out of the box". Ja ihan "out of the blue" myös, sillä eilistä ennen tuo ratkaisu ei ollut juolahtanut mieleenkään.

Tuolin vasemmalle puolelle (kuvassa oikealle) saattaa vielä joku päivä ilmaantua jokin pieni senkki tai sivupöytä, rajaamaan olohuonetta keittiöstä. Jokin kiva 50-lukuinen, sirojalkainen huonekalu. Jonka päälle voi laittaa kauniin kukkakimpun maljakkoon silloin tällöin, tai jossa voisi olla vaikka jokin kaunis pieni esine, ehkä kaksi (jos ne saa sinitarralla tai jeesusteipillä - terveisiä Sailalle! - kiinnitetyksi pöydänkanteen niin, ettei Eka Vekara vauhdinhurmassaan tönäise niitä lattialle). Metsästys alkakoon!

Tämän päivän erityinen oli se, että vasta tänään pihallemme ilmaantui talven ensimmäinen lumiukko. On ollut melkoinen talvi tähän saakka: marraskuun puolivälistä tähän päivään pelkkää kunnon pakkasta, ja pihantäydeltä puuterilunta.

Eikä siitä tullutkaan ihan tavallinen lumiukko vaan vähän tavanomaista fiinimpi tyyppi, lieneekö ukko ollenkaan. Tai ehkä riikinkukko-ukko korkeintaan, sen verran korea on ulkomuotonsa, kuten ohesta näkyy. Päähine ei todellakaan ole mikään jokaukon arkihattu! Ja tämän ukon habituksen ovat disainanneet meidän äijät keskenään; minä olin kokkaamassa sisällä lounasta sillä aikaa. Ovat päästäneet mielikuvituksensa mopon hieman karkaamaan.

Hauska yksittäinen hetki liittyi tuohon: EV tuli välillä sisälle pyytämään porkkanaa. Luulin, että nälkäänsä, ja kieltäydyin sanoen, että justsiltään on ruoka. Poika seistä tökötti toppahaalarissaan eteisessä ja katsoi minua kuin idioottia. Oi mikä ilme se oli! Vasta ilmeen merkityksen sisäistettyäni päättelin, että ehkä porkkanalla onkin jokin toinen osoite kuin metriheikin leukojenväli...