(Otsikko mukailee loistavaa kirjaa, joka taas ilmeisesti koostuu Ei menny niinku Strömsössä -otsikon alle Facebookiin kerätyistä ei-ihan-nappiin menneistä projekteista. FB:ssa en ole, mutta kirjan sain ja luin ja nauroin niin että vesi huilasi silmistä ja suupielet melkein repesi!)
Puutyöt jatkuivat eilen. Sain hyllyn toisenkin päädyn siklattua lakasta puhtaaksi ja hiottua sillä sähköverpettimellä pinnan sellakkausta vaille valmiiksi. En vaan tajunnut, että siinä ei tällä kertaa menekään niin pitkään kuin viime viikolla, ja välillä piti jonottaa työkalujenkin ääreen melko pitkään. Jäi siis luppoaikaa. Onneksi oli omat puutyökirjat mukana, sai pohtia jo seuraavaa projektia. Arkkupenkki ulkokuistille? Pikkujakkara pesuhuoneeseen? Lasitasoinen taimikasvatushylly etukuistille? Tai kengille hyllykkö? So many projects, so little time! Intoa riittäisi vaikka kaikkiin, ja aikaa (tai siis työtiloja ja -koneita; aikaahan kyllä on vaikka lampaat söis!) on vain kaksi ja puoli tuntia kerran viikossa. Olisi pitänyt ilmoittautua saman tien kaikille kolmelle puutyökurssille, joita kansalaisopisto tänä vuonna tarjosi.
Vaan sittenpä en olisi ehtinyt Marttoihin. Nyt ehdin.
Hm. Menin paikalle intoa täynnä ja... no... tuota... sain kuin sainkin jonkun rouvista nousemaan ylös pöydän äärestä ja vastaanottamaan uuden tulokkaan, kun seisoin aikani ovipielessä pallo ihan hukassa. Mukavanoloisia ihmisiä siellä oli, ikähaitarilla 50+++ ja etiäppäi, ja sitten pari reilusti alle nelikymppistä naisihmistä, toisella vielä puolivuotias minimarttakin mukanaan. Minä olin sitten siinä välissä. Ja ihan pihalla.
Jotenkin itse ajattelisin, että uusia (nuorempia!!, sanoo 45-vuotias, ja jatkaa...) jäseniä mihin tahansa akkainseuraan otettaisiin lämmöllä ja innolla vastaan, mutta nyt sain kyllä olla ihan hangaround-jäsenenä kutakuinkin koko tilaisuuden ajan. Sain minä muutaman sanasen sanotuksi, ja kyllä minulle jotakin välillä kerrottiinkin tavoista ja tulevasta, mutta... ei se ihan menny niinku olin mielessäni kuvitellut. Vaan eipä lannistuta. Ensi kerralla voin mennä jo vähän tutumpana, ja tiedän jo joitakin kasvojakin. Ja puolen vuoden päästä voin iloisesti lallatellen osallistua kesäretkelle yhdessä muiden kanssa.
Kaikkein mielenkiintoisinta illan kokouksessa oli sen vaikutus: yhtäkkiä minussa nosti päätään entinen neuloja / virkkaaja. Siellä nimittäin yksi jos toinenkin nainen heilutteli puikkoja - kuten toisessakin, ihanassa "mummoporukassa", johon kuulun - ja siinä värikkäitä lankoja ja puikkojen heilutusta sivusilmällä katsellessa aloin miettiä... Ehkä minäkin vielä joskus sittenkin jotakin. Lankoja ainakin riittäisi, niitä löytyy pussikaupalla yhdestä isosta rottinkisaavista takkahuoneen nurkasta. Ja muutamastakin kotilaatikosta autotallin hyllyiltä.
Eli siis olen ennen tehnyt kaikenlaista myös langoista. Jotenkin se vain on jäänyt. En ole ollut siinä(kään, kuten en leipomisessakaan) kovin taitava, eikä kai aikakaan ole riittänyt. Tai jotain. Joka tapauksessa, sekään harrastus ei ole ollut niinku Strömsössä: tuosta vain ja innolla. Mutta nyt. Tekee suorastaan mieli tarttua puikkoihin! Tuttavan blogiakin kävin kurkkimassa tänään, ja siellä oli vaikka mitä kivaa...
Ehkä neulomaan ryhtymistä olisi silti syytä jarruttaa ainakin siihen saakka, että saan sen tiikkihyllyn valmiiksi. Tosin sen jälkeen pitäisi pintakäsitellä 60-luvun puhelinpöytä / eteiskaluste, jonka päällä on ollut saviruukkuja, ja kasteluvedet ovat jättäneet sen pintaan ikävähköjä harmaita renkuloita. Puhelinpöytä on nimittäin niinikään siirtymäisillään etukuistille. Ehkä.
Taidankin jatkaa hyllyn työstämistä heti aamulla. Jos mahdun autotalliin. Vai pitäisikö ensin siivota autotalli?
Mistä näitä "projekteja" oikein tulee???
3 kommenttia:
Hehe, projekteja tosiaan tulee. Yksi johtaa toiseen, ei ole olemassa yhtä projektia vaan siitä syntyy aina ketjureaktio. Ihme juttu, muuten. Vai olisiko kyse omasta aivotoiminnasta; ei pysty keskittymään yhteen vaan on pakko jo heti alkaa miettiä "mitä sitten?".
Neulominen on ihanaa, tuo marttakuvaus ei kuulostanut hääppöiseltä, mutta neulominen on silti ihanaa! Suosittelen! Eikä se hirveän kallistakaan ole. Aina välillä tulee tehtyä jotain kokeilua mistä ei pidäkään, ja joskus jopa aloitetun neuleen pystyy heittämään poiskin, jos se ei vain vastannut odotuksia, ja aloittamaan uuden tilalle. Siis jos siihen ei vielä ole tuhraantunut kauheasti aikaa ja lankaa. Sillä purkaminen on ihan p...stä, sen tietävät kaikki sitä kerran kokeilleet. Eli, jos taito ei vastannut odotuksia, ei muuta kuin seuraava yritys alkuun vain. Vähän niin kuin pihan kanssa, paitsi että ei tarvitse odottaa ensi kevääseen voidakseen aloittaa jotakin uutta.
Ketju(silmukka)reaktio sen täytyy olla, se on sitä tippaleipäaivoisuutta. Joka mutkassa väijyy uusi projekti.
Martat varmasti parantavat menoa kuin sika juoksuaan. Luotan sinivalkoiseen ruutupaitaan!
Neulominen... jaa. Kovasti olisi kiva heiluttaa puikkoja, mutta mitä minä sitten niillä tekisin? No, näin kyllä siellä Naisten Pankin tilaisuudessa yhdellä naisella iiiiiihanan neuletakin, empirelinjaisen, jossa alaosa oli mahtavan kauniisti väljillä laskoksilla, siinä oli palmikoita ja kaikkea... (Huomaahan, etten tähtää laisinkaan korkealle, vaan ihan tuollaisiin iltapuhteena syntyviin töihin.)
Hehheee, semmoista se on - kaikkea tarttis keretä, maailma on niin täynnä mukavia puuhia ja niiden tuloksia. Tämä netti on kanssa yksi paha niitten tuloksien esittelyssä, tulee kauheita kimmoikkeita itselle alkaa vääntää jotain:]
Lähetä kommentti