Tämähän on käytännössä ilmaista!

Joskus sitä ihminen osuu oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Minä kävin vantaalaisen sisustustavaratalon puutarhaosaston lopettajaisissa. Ostimme sieltä edullisesti säkkikaupalla multaa ja kompostikuiviketta, mutta mukaan tarttui myös muuta hyödyllistä, kuten mansikkakangasta. Isoin ilonasia kuitenkin oli se, että siellä oli perennoja pilkkahintaan. Eiväthän ne missään priimakunnnossa olleet, mutta sama se sille. Ne olivat HALPOJA, ja ne olivat perennoja, eli ensi vuonna paremmalla onnella ja hehkeämmällä ulkonäöllä. Valkoisiksi mainittuja päivänliljoja, 'Karl Rosenfield' -pioni (olisko maksanut vähän päälle 3 euroa!), valkoherukka (Herra Miehelle, muistuttamaan mummolasta) ja varsin surkean näköisiä unikoita (euron kappale, joten en menetä elämänuskoani, mikäli eivät enää ensi vuonna nouse). Käytännössä ilmaisia kasveja kaikki. Tuli superhyvä mieli!

Samalla reissulla kävimme siinä vieressä olevassa toisessa sisustustavaratalossa, josta saa ruotsalaisen edullisesti kaikkea "tärkeää". Tähtäimessämme olivat vain metallihyllyt puuvajaan, jota meillä oli tarkoitus alkaa siivota siedettävämpään kuntoon, mutta tästä jos mistä kaupasta ei koskaan selviä ulos ostamatta kaikkea muutakin.

No, yhtä kaikki. Ne metallihyllyt kokosimme eilen, erittäin siedettävässä viileässä säässä ja nostimme puuvajaan. Siinä värkätessämme pohdimme valaisimettoman vajamme valaisemista, ja Herra Mies valaistui muutoinkin: hän huomasi, että meillä on vielä valkoisten maalipurkkien pohjia jäljellä, joten niin me vetäisimme - koko perheen voimin - vajan sisäseinistä yli puolet valkoisiksi. Takkapuiden seinustalla ei ollut niin väliä, joten sen jätimme maalaamatta. Tuli heti virkeämmän näköistä! Maalilla SAA ihmeitä aikaan, jopa puuvajan sisällä.

Sitten oli kiva kiinnittää hyllyt seiniin (etteivät kaadu) ja nostella kukkapurkit, lannoiteastiat, kastelukannut ja muut tarpeelliset vermeet hyllyille. Toimme vajaan myös minun puutarhatyökaluni, jotta a) kaikki hörpättimet olisivat lopultakin samassa paikassa ja b) autotalliin saataisiin lisää säilytystilaa. Puuvajan ulkopuolella, vajan ja aidan välissä, on ollut pieni "puuhailupaikka", jossa ihanasti vinossa ja muutenkin rempallaan olevan puisen työpöydän päällä ja alla on ollut röykkiöittäin kaikkea: laudanpätkiä, ruostuneita aidantolpan jalkoja, muurikiviä, viime- tai toissavuotisia koivunlehtiä, muinaisten asukkaiden peliverkon tolppina palvelleet puunkarahkat sekä tarkoitusperältään minulle täysin salaisia muoviputkenpätkiä. Ne saivat lopultakin - vain kolmen ja puolen vuoden asumisen jälkeen - lähtöpassit ja aloimme ajatella puuhailupaikkaa oikeasti minua varten sopivana tilana. Vielä siitä ei ole sisustus- tai puutarhalehtiin malliesimerkiksi (tuskin myöhemminkään), mutta jossakin vaiheessa minä sen nurkan valtaan omiin harrasteisiini. Vain tuikihyödyllinen vesipiste sieltä puuttuu, ja se aiheuttaa jonkin verran päänvaivaa, sinne kun vettä ei tuosta vain vetäistäkään.

Eikä sitä vettä vetäistä näköjään taivaaltakaan. Että voi olla kuiva kesä! Tänäänkin taivas yritteli suorastaan säälittävin ponnistuksin tarjota jotakin sateeksi tunnistettavaa, mutta ei sieltä tullut kuin ehkä kolmesataa pisaraa, ja sitten koko homma hajosi omaan mahdottomuuteensa. Eilen piti jo monelle kasville antaa armosta kunnon vesisuihku, vaikka se sotikin "Omin neuvoin pitää pihassa pärjätä" -periaatettani vastaan. Jatkossa, jos kesät todella ovat tällaisia, täytyy vesihuoltokin miettiä täysin uusiin puihin. Sadevesitynnyreitä olen miettinyt jo pitkään, mutta hankinta hannaa vielä. En ole aivan täysin vakuuttunut niiden puutarhaestetiikkaa lisäävästä vaikutuksesta, ja pohdin myös, miten niiden kanssa pitäisi toimia talvella. Ovatko ulko-olosuhteita sietäviä (jos tyhjentäisi talven ajaksi) vai pitääkö ne rontata sisätiloihin pakkasia pakoon? Enpä ole tuota vielä selvittänyt. Jos joku tätä lukeva tietää, kuulisin mielelläni kommentit!

Pienen ripauksen puutarhaestetiikkaa sain kuitenkin tänään, kun Siippa kiinnitti kaksi parvekelaatikkoa kodinhoitohuoneen pikkuruisen kuistin kaiteisiin, portaiden molemmin puolin. Siihen on soma ensi kesänä sijoittaa jotain varjoisammassa viihtyvää kesäkukkaa. Edelliseen asuntoomme sopineet siniset parvekelaatikot mietityttivät jonkin verran, ovathan sisääntulon vieressä olevat kollegat valkoisia, enkä muutenkaan mielelläni olisi ottanut taas yhtä uutta väriä piha-artikkeleihin, mutta menköön vielä toistaiseksi. Laitetaan sitten niihin jotain riippuvaa kasvillisuutta, sinne ne laatikot peittyvät.

Mutta se sitten vasta ensi kesänä; tälle suvelle en enää kesäkukkia ostele. Mahtaako kukaan enää edes myydä. Paitsi että ehkä niitäkin saisi käytännössä ilmaiseksi jo tässä vaiheessa ;-)

Terveisiä Lapin pääkaupungista.

Kesälomareissu on kutakuinkin puolivälissään. Sää on ollut täälläkin kuin kosteassa villasukassa, mutta tänään tuuli on ystävällisesti kääntynyt pohjoiseen ja viilentänyt ihanasti ilman. Nyt jaksaa taas.

Saman tien hyödynsin kelit ja kävin anopin kanssa ihailemassa Kirkkolammen reunalla olevia perennaistutuksia. Tarkoitus oli laittaa niistä kuvia tännekin, mutta enköhän tupelo jättänyt kameran välipiuhan kotiin. Siellä se napottaa nätisti kotitietokoneen vieressä pöydällä. Pitää palata asiaan sitten ensi viikolla.

Onhan tämä Rovaniemi hieno pieni elävä kaupunki. Tykkäisin asua täällä, ellei täällä olisi niin pirusti sääskiä ja muita, ihmislihaa himoitsevia möllisköitä, ja ellei kasvukausi olisi niin lyhyt, ja ellei tämä olisi viitosvyöhykkeellä kakkosen sijasta. Jokivarret ovat ihania, maisemat huikaisevia ja kesäyöt niin kirkkaita.

Oli mukavaa taas nostalgisoida tutuissa paikoissa. Käytiin katsomassa taloa, jossa meillä oli ensimmäinen yhteinen koti, nyittiin yliopiston ovia (ei se vaan ole auki heinäkuussa, ei) ja käveltiin uudestaan vihkikirkon käytävää pitkin, tällä kertaa vieressä pomppivan Eka Vekaran kanssa, joka nauttii mummolassa olostaan täysin siemauksin.

Puutarhamyymälöissä oli tarkoitus vierailla kerrankin. Käydä katsomassa, mitä täällä myydään. Vaan täällä Lapissa ne kuulemma ovatkin ihan sesonkikauppoja ja lukitsevat ovensa suurinpiirtein juhannuksen jälkeen. MITÄH??!!? No ihan oikeasti. Voi ällistys...

Toinen ällistyksen aihe ovat Napapiirin lahjatavaramyymälät. Missä on KUNNON jouluputiikki? Se, joka myisi huikean kauniita joulukoristeita ympäri vuoden, eikä hyllystä löytyisi yksiäkään poronnahkabikineitä. Siellä olisi korkealaatuisia, vaikka keräilykohteiksi sopivia kuusenkoristeita, kauniita kynttilöitä, ovikoristeita, liinoja... eikä mitään soopaa, mitä kaikki myymälät näyttävät olevan tällä hetkellä pullollaan. Sen 20 vuotta, mitä minäkin olen tiiviimmin ja harvemmin Napsulla käynyt, tuotevalikoima on pysynyt tunnollisesti samana.

No, vissiin se kerran elämässä tai vuodessa visiteeraaville turisteille riittää. Olihan siellä taas linja-autolasteittain väkeä, ja moottoripyöriä riveissä.

Ihana kesäsade armahtaa.

En olisi uskonut, että olisin niin onnellinen sateessa kampaajalta kotiin pyöräillessäni kuin olin eilen. Ihan sama, vaikka hiukset kastuivat (jätettiin ne suosiolla kuivaamattakin), ihan sama, vaikka silmälasit olivat ihan pisaroiden sotkemat ja valkoiset pellavahousut saivat kivat täplät. Ihan sama. Tuli vettä!

Lapsesta saakka olen nauttinut kesäsateista. Vielä nykyäänkin menen heti ulos kastumaan. Se on jotenkin niin puhdistavaa, virkistävää ja vain - ihanaa.

Kasvipaniikkikin on ohitse, tai ainakin lieventynyt. Paikat alkavat löytyä ja pienimmätkin päästä maahan. Ehdin vielä tarjota niille henkilökohtaistakin kastelupalvelua muutaman päivän ajan ennen kuin auton nokka kääntyy kohti pohjoista. Sitten vastuu siirtyy luotettavalle valvovalle naapurille.

Kasvien selviämisen nostattaman huolen tilalle on tullut onni tulevien vuosien kauneudesta: on mulle siunaantunut upeita hoidettavia. Ostokasvit ovat toki oma aarteensa, mutta varsinaisia aarteita aarteiden joukossa ovat ne, jotka olen vaihtanut toisilta puutarhaystäviltä, ja kruununtimantteja ne, jotka olen saanut pyytämättä ja yllättäen. Niitä katsellessa muistan aina kasvin tuojaa, ja erityisesti niistä haluaisin pitää hyvää huolta. Jotenkin siinä vaalin samalla sitä pientä yhteyttä, joka antajan ja minun välille on samalla syntynyt.

Toisenlainen huoli (aina pitää olla jotain murehdittavaa) ilmaantui kuitenkin tajunnan horisonttiin eilen: unikot ja pioniunikot alkavat kukkia, 'Westerplatte' alkaa kukkia, päivänliljoista suurimmassa osassa on nuppuja, ja minä olen viikon poissa. ÄRK! Kesälomamatkat on peeceestä!

Missä on paniikkinappula, missä on paniikkinappula??

Painakaa, joku, painakaa äkkiä!! Kesälomamatka alkaa maanantaina ja minulla on yhä enemmän istutettavaa. Puutarhatuttava toi - sovitun lisäksi - viisi muutakin purkkia, entisiä on istuttamatta kesäkuun alusta alkaen ja ostokasvitkin (aivan, miksi ihmeessä minulla on myös ostokasveja, jos nurkat ovat jo entuudestaan täynnä saatuja? Samaa minäkin kysyisin, jos olisin joku muu kuin minä.) ovat vielä purkeissaan eri puolilla pihaa. Ai miksi eri puolilla? Koska tietenkään niillä ei ole valmiiksi mietittyjä kohtia kukkapenkeissä. (Varjele, että sitä on tyhmä! Älkää ikinä, ikinä, ikinä ostako tai ottako vastaan kasveja, jos teillä ei ole niille valmista paikkaa.)

Kello on yli 21, ulkona on mittarin mukaan yli 23 astetta lämmintä eikä pieninkään tuulenviri helpota epätoivoisen puutarhaharrastelijan hikistä urakkaa.

Puutarhatuttavan suosituksesta sorruin ostamaan kolme syysvuokkoa. Ihanat lehdet. Kuulemma vaaleanpunainen / purppura, kaunis kukka. Leviää juuristonsa avulla, tarvitsee kasvurauhan (hitto!) ja talvisuojauksen (hitto!). Miten minä ne voin istuttaa, kun en tiedä vielä varmasti niiden paikkaa?

Komeamaksaruoho 'Matronat' sain sentään paikoilleen, mutta niiden edessä oleva siperiankurjenmiekka pitää siirtää. En siirrä nyt. Päivänlilja 'Catherine Woodburyille' kaivoin paikan aidan viereen, ja kiskoin hopeahärkkiä alta pois (ihana, mutta viheliäinen kasvi; leviää ja kasvaa, enkä mitenkään raaski heittää kompostiin, vaikka hyvinkin pitkälti pitäisi.).

Sitten olisi italiankelloa, amurinängelmä, tummakurjenpolvea, salviaa, kiurunkannusta... EIIIIIIIIIII!!!!

Töiden välttelyä.

Herranjestas, mikä helle. Pave Maijasen "Jano" soi päässä (olen tainnut lallatella sitä täällä ennenkin) ja olen ihan iltapäivän helteen lannistama. Ei jaksa, ei pysty, ei kykene. Kasvit ovat samaa mieltä: jopa purppuralehtistä isoa maksaruohoa piti kastella. Yhdistysystävältä saatu kiinanpioni on luopunut kokonaan yrityksestä pitää maanpäällistä osaa edes auttavasti hengissä, puutarhatuttavan pihastaan kaivama unikko 'Royal wedding' on kuivattanut lehtensä aikaa sitten, ja (vieläkin pusseissaan olevat) taimivaihdossa saadut syysleimut alkavat kuivattaa alimpia lehtiään. Mutkueijjjjaksa.

Harvoin sitä näin periaatteessa hienona päivänä on melkein kellon ympäri sisällä. Kaivuuhommat eivät vain nappaa, eivät. Yritin kuitenkin sen verran tikistää itsestäni, että jatkoin ponnisteluja sini-valkoisen penkin muutostenajattelutyössä. 'Festiva maximan' oikea puoli on edelleen kaivantona ja sekasotkuna, ja kaipaa kipeästi jonkinlaista ryhdistystä. Päätin ajatella seuraavaa: penkin takaosaan siirrän sinisenä kukkivan, noin puolimetrisen kurjenpolven, ja sen paikalta puolisen metriä pionia lähemmäs kuunlilja 'Gold standardin'. Hostan viereen oikealle tulee valkoinen akileijapompsi, ja niiden eteen 'Dale´s strain' heucherat, jotka pelastin omenapuiden alta kitumasta.

Akileijojen oikealle puolelle, ritarinkannusten eteen, istutan nukkapähkämömassan, jonka sain puutarhatuttavalta. Niiden alta pitää siirtää siemenkasvatuksen tuloksena syntynyt valkokukkainen siperiankurjenmiekka toiseen penkkiin. Nukkapähkämöiden eteen tulee heuchera 'Palace purple' ja sen viereen sitten pläjäytän valkoista syysleimua. Ehkä. En nimittäin tiedä varmasti sen lopullista korkeutta, ja se voi olla paikkaansa liiankin korkea.

Ja sen jälkeen ei taas ole aavistustakaan siitä, mitä seuraavaksi.

Suunnittelu on ihan älyttömän vaikeaa. Ja hidasta. Olisi mukavaa laittaa tännekin kuvia siitä, miten asiat etenevät, mutta kun ne eivät etene. Istutukset junnaavat paikallaan harvoina ja multaisina, eivätkä kasvit rehevöidu ja tuuhetu. Olo on kuin Saharan autiomaassa elävällä: kuivaa ja tuulista on joka päivä.

Pohjois-Afrikasta tuli mieleen: mainitsin siitä värililja 'Sphinxistä'. Tässä se on.



Minusta tuo on vallan vinkeä. Ja niin punainen, että aamuauringossakin häikäisee. Ei varmasti elä seuraavaan kevääseen, mutta ihanaa, että ilahduttaa nyt noin komeana. Liljat muutoinkin ovat avautumassa. Niitä pitää tässä tulevina vuosina hankkia lisää, ovat ne sen verran upeita.

Enemmänkin voisi kirjoittaa, mutta ei jaksa. Tietokoneen kello näyttää 1.14, joten lienee viisainta vetäytyä. Hyvää yötä.